muokattu: 15.9.2023

Tuberkuloosi – vanha tartuntatauti on edelleen ajankohtainen

TIEDOTE

Tuberkuloosi on koronan jälkeen toiseksi merkittävin kuolleisuutta aiheuttava infektiotauti maailmassa. Siihen sairastuu vuosittain n. 10 miljoonaa ihmistä ja menehtyy n. 1,5 miljoonaa. Vuoden 2022 aikana Suomessa todettiin 189 tuberkuloositapausta, joista lähes puolet ulkomaalaissyntyisillä potilailla.

Ukrainan sota on vaikuttanut tuberkuloosin tapausmääriin koko Euroopassa. Suomeen saapui vuosien 2022-2023 aikana noin 60 000 pakolaista Ukrainasta ja tuberkuloosi todettiin 24 Ukrainasta lähtöisin olevalla potilaalla. Näistä 11 oli useille lääkkeille vastustuskykyisiä MDR-tapauksia.

Tuberkuloosi leviää ilmavälitteisesti ihmisestä toiseen. Tauti on yleisimmin keuhkoissa, mutta se voi ilmetä missä tahansa elimessä. Sairastuneiden viiveetön löytäminen, tartunnan torjuntatoimet ja tehokas lääkehoito ovat keskeisiä toimia taudin leviämisen ja epidemioiden synnyn ehkäisyssä. Tilanne sairauden suhteen on Suomessa hyvä, mutta valppautta tarvitaan.

”Olemme tehneet työtä tuberkuloosin yhtenevän diagnostiikan ja hoidon, ammattilaisten kouluttamisen ja Valtakunnallisen tuberkuloosiohjelman eteen yli 100 vuotta. Tämä työ jatkuu edelleen esimerkiksi Valtakunnallisen hoidon asiantuntijaryhmän työnä ja vertaistuen tarjoamisena sairastuneille.” toteaa Filhan pääsihteeri, professori Tuula Vasankari.

 

Filha ry edistää ajantasaista ja luotettavaa hoitoa, seulontaa sekä tarjoaa vertaistukea

Filha ry:n tuberkuloosi.fi-sivusto perustettiin vuonna 2014, pirkanmaalaisten maahanmuuttajanuorten ehdotuksesta. Sivuston tarkoituksena on vähentää tuberkuloosiin liittyviä ennakkoluuloja, pelkoja ja stigmaa tiedon avulla.

Sivustolla on luotettavaa tietoa tuberkuloosista kymmenellä kielellä. Sivusto on suunnattu ensisijaisesti väestölle, mutta se palvelee myös mediaa ja terveydenhuollon ammattilaisia. Sivustolle on koottu monikielisiä, tulostettavia tietopaketteja ja tiedotteita. Mediaa varten on oma erillinen osio.

Sivustoa kehitetään ja päivitetään tarpeen mukaan. Erityistä huomiota on kiinnitetty suomenkielisen sivuston selkokielisyyteen. Kysy asiantuntijalta -palvelu (jonka kautta yksittäinen kansalainen voi saada neuvoja tuberkuloosiin liittyvään huoleensa), on ainutlaatuinen. Tätä palvelua voidaan tarjota vain suomeksi.

Sivustolla käytiin vuonna 2019 lähes miljoona kertaa, suomenkielisillä sivuilla 38 000 kertaa. Koronapandemia ja Ukrainan sota näkyvät kävijämäärissä: vuonna 2022 sivustolla käytiin 130 706 kertaa ja   14 % käynneistä tehtiin suomenkielisille sivuille.

”Tuberkuloosi ja tiedon tarve ei ole hävinnyt mihinkään. Toivomme näkyvyyttä sivustolle myös median kautta.” toteaa infektiolääkäri Kirsi Valve.

Sivuston ylläpitämiseen, päivittämiseen ja kehittämiseen on saatu vuosittain avustusta Tampereen tuberkuloosisäätiöltä.

TB-Lääkeapuri ja vertaistukitoiminta

Terveydenhuollon ammattilaisille tarkoitettu TB-Lääkeapuri-palvelu tarjoaa tietoa tuberkuloosilääkkeistä, niiden haittavaikutuksista ja lääkityksen seurannasta tuberkuloosia hoitavien lääkäreiden ja terveydenhuollon yksikköjen käyttöön. Palvelu ja sen ohjeet perustuvat Valtakunnalliseen tuberkuloosiohjelmaan.

Vertaistukitoiminta on tarkoitettu tuberkuloosiin sairastuneelle ja hänen läheisille. Filhan tarjoama palvelu toimii julkisten palveluiden rinnalla täydentäen terveydenhuollon ammattilaisten työtä. Maksutonta palvelua on saatavilla puhelimitse ja TOIVO-sovelluksen välityksellä.

 

Lisätiedot:

Valtakunnallinen tuberkuloosin hoidon asiantuntijaryhmä (Filha)

Tuberkuloosi (Filha)

tuberkuloosi.fi (Filha)

Tuberkuloosin esiintyvyys Suomessa (THL)

 

Tuula Vasankari
pääsihteeri, professori, keuhkosairauksien erikoislääkäri
Filha ry
050 545 0589