Vesterinen Yhtyeineen -orkesterista tutuksi tulleen Tero Vesterisen isä sairastui ja menehtyi keuhkosyöpään. Kokemuksessa voimaa antoivat läheiset sekä toivon ylläpitäminen. Isän sairastuminen vaikutti myös omiin valintoihin elämässä.
(Kuva Universal Music Group)
Vakavasti sairastuneen läheinen tarvitsee tiedon lisäksi ennen kaikkea toiveikkuutta. Tämä kirkastui Tero Vesteriselle, kun hänen isänsä sairastui ja menehtyi keuhkosyöpään.
Vesterinen, 49, kokee, että läheisten kanssa jaettu toiveikkuus auttoi isän syöpähoitojen aikana elämän loppumetreille saakka. Kun läheisten kanssa oli jo aiemmin pidetty yhtä, surun jakaminen myös kuoleman jälkeen tuntui helpommalta.
-Toivoa haluaa pitää yllä viimeiseen asti. Ei ole väärin olla toiveikas, päinvastoin. Se toiveikkuus, vaikka se sitten osoittautuisikin lopulta ei-toteutuneeksi, on tärkeää. Ei anneta myöten epätoivolle ja alakuloisuudelle, pettymykselle tai suuttumukselle ja vihalle, koska kyllähän niitäkin tunteita tietenkin tulee, Vesterinen pohtii.
Shokkiuutinen kolme vuotta sitten
Noin kolme vuotta sitten porvoolaisen Vesterisen isällä oli ollut keuhkokuumetta kolme viikkoa. Kun isä hakeutui lääkäriin, löydettiin häneltä toisesta keuhkosta iso syöpäkasvain.
-Nyrkinkokoinen, muistelee Vesterinen isän sanoneen.
Tieto keuhkosyövästä oli shokki koko perheelle. Vesterinen kertoo pitkään tupakoineen isänsä ottaneen diagnoosin muita perheenjäseniä rauhallisemmin. Hänellä oli ollut aavistus, että jotain saattaisi olla vialla. Vesteriselle isän keuhkosyöpädiagnoosi oli järkytys, ja aluksi mielen valtasi epäusko ja ajatus siitä, että diagnoosi olisi ollut jollain tapaa väärä tulkinta.
Lisätutkimusten tulokset saivat kuitenkin ymmärtämään tilanteen ja epäusko vaihtui toiveikkuuteen. Ehkä syöpä olisi selätettävissä, tai syövän eteneminen saataisiin vähintään pysähtymään ja tilanne hallintaan.
-Oli jollain tapaa sellainen toiveikas olo, että kyllä tämä tästä vielä selviää, Vesterinen sanoo.
Sairauden eteneminen
Löydetty kasvain oli niin suurikokoinen, että se painoi verisuonia ja hoidot piti aloittaa pikaisesti. Hoidoilla pyrittiin pienentämään kasvaimia, ja samalla selvitettiin syövän laatua ja levinneisyyttä.
Kävi ilmi, että syöpä oli ärhäkkää tyyppiä ja tehnyt etäpesäkkeitä. Vesterisen isää hoitaneet lääkärit totesivat tilanteen olevan erittäin haastava, mutta vakuuttivat tekevänsä kaiken mahdollisen niin kauan kuin se olisi järkevää ja potilaan parhaaksi.
Hoidoissa oli parin kuukauden jakso, jonka aikana pyrittiin jarruttamaan suurinta kasvainta ja pysäyttämään myös muiden kasvainten kasvu. Syöpä oli kuitenkin etäpesäkkeineen aggressiivinen, joten hoitojen painopiste siirtyi tilanteen hallintaan ja kivunlievitykseen.
Vesterisellä oli samaan aikaan yhtyeensä kanssa kiertue meneillään. Aina kun hän oli kotona, hän kävi sairaalassa katsomassa isää. Tilannetta helpotti se, että välimatka kodin ja sairaalan välillä oli lyhyehkö.
-Kyllähän se kaiken sen ajan, mitä työstä jäi, täytti.
Isän kunto alkoi heiketä, mutta jossain vaiheessa isä kuitenkin pääsi viikoksi Vesterisen perheen luo.
-Se tuntui tosi hyvältä myös omien lasten kannalta. Silloisten koronarajoitusten vuoksi olimme muutenkin nähneet todella vähän. Ehdimme viettää leppoisaa arkea yhdessä, isäkin oli vielä hyvissä voimissa. Se oli tosi hieno juttu, itselle totta kai, mutta myös lapsille ja vaimolleni, Vesterinen kertoo.
Vesterisen isä sairastui kuitenkin uudelleen keuhkokuumeeseen, ja hän joutui sairaalaan. Aika pian hänet siirrettiin palliatiiviselle osastolle. Siinä vaiheessa oli jo käynyt selväksi, että mitään ei ollut enää tehtävissä. Etäpesäkkeet olivat lisääntyneet, ja isä oli mennyt huonoon kuntoon. Myös kipuja alkoi olla paljon.
Vesterisen isä oli noin kuukauden palliatiivisella osastolla ennen kuin menehtyi.
-Vaikka tuntui, ettei isä kauheasti enää reagoinut, kun kävimme sairaalassa, niin kuitenkin hän selkeästi ymmärsi, keitä siinä on. Tuli hyvä olo siitä, että me kävimme vuorollamme isää aina katsomassa. Isän naisystävä oli myös paljon siellä. Vierailut tuntuivat tärkeältä itselle ja varmasti faijallekin sitten kuitenkin.
Surun käsittelyä ja tukea
Teron isää hoidettiin muun muassa Hyvinkään sairaalassa, josta Vesterisellä on hyviä kokemuksia.
-Sairaala oli hieno, hoitajat hyviä ja taitavia.
Vesterisen vieraillessa sairaalassa hoitajat aina päivittivät isän tilanteen ja kunnon. Jossain hoidon vaiheessa Vesterisen isä oli ollut sitä mieltä, ettei hänen tarvinnut olla sairaalassa, kunto oli sen verran hyvä. Isä oli lähtenyt sairaalasta omatoimisesti. Hoitohenkilökunta oli käsitellyt tämänkin tilanteen hienosti.
Terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi muukin tuki oli tärkeää. Vesteriselle erityisesti vaimo on ollut tärkeä tuki. Hyvässä ja läheisessä parisuhteessa pystyi juttelemaan omista tunteista ja myös jakamaan huolta ja surua. Isän sairastuessa Vesterisellä oli alkanut myös terapia, jossa isän tilannetta oli ollut mahdollista puida.
-Surun käsittely on ollut hyvin monenlaista omalla kohdallani. Sitä ei oikein osaa ennakolta aavistaa, minkälaisissa tilanteissa tulee mieleen asioita tai tunteita menetyksestä. Niitä voi tulla hyvin yllättävissäkin tilanteissa, Vesterinen kertoo.
-Toki sitten myös meidän biisimme ovat tunteikkaita. Esiintymiset ja keikat ovat itselle aina hyvin tunteikkaita tilanteita jo muutenkin. Varsinkin alkuaikoina isän kuoleman jälkeen tosi monesti tuli keikoilla surullisia oloja. Siinä vaiheessa bändikaverit olivat isona tukena.
Vesterinen on kiitollinen, että hänellä on yhteisöjä, ystäväpiiri ja läheisiä tukemassa. Hän toivoisi, että kaikilla surua kohtaavilla olisi verkostoja tukena.
Vaikutukset omiin valintoihin
Vesterinen kertoo aina eläneensä pääsääntöisesti tervettä elämää. Perheen kanssa eletään tervehenkisesti. Ruokavalio koostuu kasvis- ja kalaruuasta. Liikuntaa harrastetaan niin paljon kuin vain työltä ja lapsiperhearjen kiireiltä ehditään.
Myös Vesterisen ammatti vaatii terveellisiä elintapoja. Laulaminen on fyysisesti vaativaa ja Vesteriselle rakas asia, jossa huonot elintavat näkyvät nopeasti. Rakkaus musiikkiin motivoi häntä pitämään kiinni terveellisistä elämäntavoista.
Isän keuhkosyöpä herätteli oman tupakoinnin suhteen. Vesterinen ei ollut koskaan polttanut säännöllisesti, mutta 20 vuoden aikana tupakointia oli kuitenkin ehtinyt kertyä vuosikausia. Isän diagnoosin ja kuoleman myötä tupakointi päättyi siihen paikkaan.
-Isän sairaus ja isän sairasvuoteen äärellä vietetyt tunnit olivat kyllä siinä määrin itselle rankkoja paikkoja, että alkoi nopeasti miettiä, että ei halua ainakaan omille lapsille sitä samaa kokemusta tarjota. Se oli hyvin helppo päätös lopulta, kun oli tuollainen omakohtainen kokemus siitä, mitä se on, kun läheinen sairastuu keuhkosyöpään.
Elintapojen muutoksen osalta Vesterinen kokee, että omien valintojen kiihkoton pohdiskelu on avainasemassa. Voi esimerkiksi pohtia, miksi polttaa ja mikä sen funktio on omassa elämässä.
-Toivoisi tietenkin, että ihmiset arvostaisivat omaa itseään ja läheisiään niin paljon, että pitäisivät huolta omasta terveydestään mahdollisimman hyvin.
Vaikka Vesterisellä itsellään onkin terveelliset elintavat, hän ymmärtää, ettei niiden noudattaminen ole aina helppoa ja muiden neuvominen on vaikeaa.
Tietoa ja toiveikkuutta
Kun Vesterisen isän diagnoosi selvisi, hän ryhtyi etsimään tietoa keuhkosyövästä netistä, mutta huomasi pian, ettei hänen tarvitse itse muuttua asiantuntijaksi. Sitä varten ovat olemassa koulutetut ammattilaiset.
Vesterisellä on valtavan iso luotto suomalaiseen terveydenhuoltoon, lääkäreihin ja tutkijoihin. Uusia hoitoja kehitellään koko ajan ja opitaan entistä paremmin tuntemaan syövän mekanismeja. Sairastuneen läheisenä luottamus siihen, että kaikki varmasti tekevät parhaansa, jotta se oma läheinen selviäisi, auttoi. Sen myötä Vesterinen halusi myös antaa työrauhan hoitohenkilökunnalle eikä kokenut tarvetta kysellä joka välissä tai alkaa neuvomaan.
Läheisen sairastumisen kohtaaville Tero haluaakin viestittää, että alkujärkytyksen jälkeen on helpottavaa, että ei tarvitse itse olla syöpähoidon ammattilainen.
-Suomessa on todella taitavaa, osaavaa ja myös empaattista henkilökuntaa sairaaloissa. Se oli hienoa huomata jälleen kerran.
Vesterinen kokee aina saaneensa sen tiedon, mitä tarvitsi.
Esimerkiksi palliatiivisessa hoidossa annettiin hoitoja, jotka tuntuivat maallikolle vaikeilta ymmärtää. Mutta aina kun Vesterinen kysyi, lääkärit selittivät selkeästi, mitä mikäkin tarkoitti ja miksi tiettyjä toimenpiteitä tehtiin. Vesterisen mielestä oli hienoa, kuinka perusteellisesti ja avoimesti lääkärit kertoivat kaikesta.
Tiedon lisäksi toinen tärkeä elementti läheisten kanssa on toiveikkuuden ylläpitäminen. Vesterinen on mukana Syöpäsäätiön koordinoimassa Roosa nauha -kampanjassa, jossa lahjoituksilla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta sekä sairastuneille ja heidän läheisilleen suunnattuja maksuttomia tuki- ja neuvontapalveluita. Vuoden 2024 teema kampanjassa on ”Anna toivon elää”.
Lue myös Filhan pääsihteeri, professori Tuula Vasankarin haastattelu Roosa nauha -kampanjan sivuilta.