muokattu: 8.5.2024

Koronarajoitusten vaikutus nikotiinituotteiden myyntiin Suomessa

Filha selvitti yhdessä THL:n ja Kelan kanssa koronarajoitusten vaikutusta nikotiinituotteiden myyntiin Suomessa. Nordic Studies on Alcohol and Drugs -lehdessä huhtikuussa julkaistussa artikkelissa oli vertailtavana S-ryhmän koko maan kattavat myyntitiedot sekä tupakasta että nikotiinikorvaustuotteista vuosilta 2019 ja 2020. Tutkimuksessa todettiin, että vuonna 2020 sekä tupakan että nikotiinikorvaustuotteiden myynti lisääntyi huomattavasti verrattuna edelliseen vuoteen 2019. Myynti kasvoi erityisesti kansallisten koronarajoitustoimien astuttua voimaan viikon 12 jälkeen ja rajojen sulkeuduttua. Erityistä huomiota kiinnitti nikotiinipussien selvästi edellistä vuotta suurempi myyntimäärä.

”Tulokset maailmalta ovat olleet ristiriitaisia sen suhteen, miten nikotiinituotteiden käyttö on korona-aikana muuttunut. Nyt saimme Suomen osalta vakuuttavaa tietoa siitä, että valitettavasti meillä nikotiinituotteiden myynti kasvoi” sanoo artikkelia kirjoittanut keuhkosairauksien erikoislääkäri Miia Aro Filha ry:stä.

”Vaikka nikotiinikorvaustuotteiden myynnin kasvu voisikin periaatteessa olla hyvä asia, nikotiinipussit ovat saattaneet myös olla vaihtoehto aiemmin nuuskaa käyttäneille, sillä valtion rajojen sulkeuduttua oli nuuskan saanti hyvin rajoitettua”, hän jatkaa.

Nikotiini on elimistölle haitallinen aine, joka aiheuttaa vahvaa riippuvuutta. Nikotiinikorvaustuotteet on tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön nikotiinista vieroittautumisen avuksi, mutta usein tuotteita käytetään väärin.

”Tulos kyllä herättää huolen nikotiiniriippuvuuden kasvusta suomalaisväestössä, mutta sen selvittäminen vaatii lisätutkimusta, samoin kun sen, onko tämä tilanne pysyvä”, Aro summaa.