Kuluneena vuonna 2024 vietimme Filhan perustaman tuberkuloosi.fi -sivuston 10-vuotisjuhlavuotta. Vuosi oli työntäyteinen ja antoisa – saimme jaettua tietoa tuberkuloosista sekä lisättyä sivuston näkyvyyttä monenlaiselle yleisölle erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Iso kiitos mukana olostasi näissä tapahtumissa!
Vuoden ensimmäinen koulutustilaisuus oli maaliskuinen Tampereen tuberkuloosisäätiön 70-vuotisjuhlasymposiumi, johon osallistuimme puheenvuorolla: Tunnistatko tuberkuloosin? Symposiumissa käsiteltiin tuberkuloosin monimuotoista taudinkuvaa, diagnostiikkaa ja tuberkuloositutkimuksen uusia löydöksiä ja niiden antamia mahdollisuuksia hoidon kehittämisessä.
Maaliskuun 24 päivänä vietettiin perinteiseen tapaan Maailman tuberkuloosipäivää. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta siitä, että tuberkuloosi on edelleen vakava sairaus monissa kehitysmaissa. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan tuberkuloosiin sairastuu noin 10,6 miljoonaa ja kuolee 1,6 miljoonaa ihmistä vuosittain.
Kesäkuussa järjestetyillä Nordic Lung Congress -päivillä kuultiin muun ohjelman lisäksi pohjoismaisten luennoitsijoiden esityksiä tuberkuloosista: Treatment of NTM infections, Hot topic: New TB regimens, Light at the end of the tunnel, Shorter TB regimens – experience from Estonia. Kaksi päiväiseen kongressiin osallistui noin 550 henkilöä Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta.
Kevään vaihtuessa syksyyn kirjoitimme tuberkuloosista artikkelin Terveydenhoitaja- ja Sairaanhoitaja lehteen sekä muutaman blogin, joissa aiheina olivat mm.: tuberkuloosi.fi 10-vuotta, Työelämän verkosto – yhteisen toiminnan perusta, Tuberkuloosipotilaan vertaistukijaksi ja Hyvää vertaistuen päivää ja kiitos vertaistukija. Näistä aiheista teimme myös nostoja sosiaaliseen mediaan. Toivottavasti olet jo meidän seuraajanamme Facebookissa, Instagramissa tai X:ssä.
Syksy saapui ja osallistuimme 2-3.10.2024 Messukeskuksessa järjestetyille Sairaanhoitajapäiville. Siellä tapasimme huikean määrän eri kieliryhmiin kuuluvia sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijoita, opettajia ja hoitajia. Saimme levitettyä sanomaa tuberkuloosista ja jaettavaksi mukaan otettu tuberkuloosi.fi -materiaali katosi vauhdikkaasti osallistujien matkaan. Kiinnostus aihetta kohtaan oli aitoa, uteliasta ja vilpitöntä – kiitos käynnistä osastollamme, teitte tapahtumasta merkityksellisen.
Seuraavaksi suuntasimme Valtakunnallisille Tartuntatautipäiville, jotka järjestettiin Helsingissä 5-6.11.2024. Päiville osallistui livenä noin 200 henkilöä ja etäyhteyden kautta yli 130 kuulijaa. Koulutuspäiville osallistuneet olivat terveydenhuollon ammattilaisia ympäri Suomea.
Tuberkuloosiaiheisten luentoja olivat : Raskaana olevien tbc-seulonta, Työntekijöiden tuberkuloositarkastukset ja ulkomailta rekrytoitava työvoima sekä tuberkuloosi.fi ja virtuaaliset tuberkuloosimateriaalit.
Virtuaalimateriaalin aiheita ovat ysköskeräys, hoito ilmaeristyshuoneessa, röntgenkuvaus, näytteiden tutkimukset laboratoriossa ja videotuettu hoito. Ysköskeräys ja hoito ilmaeristyshuoneessa videot ovat jo valmiina ja ne löytyvät Filhan sivustolta, loputkin videot valmistuvat vuoden 2025 alussa ja ne tullaan siirtämään tuberkuloosi.fi -sivustolle.
Marraskuun lopulla pidimme kaksi samansisältöistä Teams-koulutusta tuberkuloosista Helsingin kaupungille. Saimme välitettyä tuberkuloositietoa yli 160 kuulijalle. Joulukuussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Työterveyslaitoksen ja Filhan yhteistyössä järjestetyn Teams-koulutuksen aiheena oli Tuberkuloositarkastukset rekrytoitaessa ulkomaista työvoimaa – ja kiinnostusta aihetta kohtaan todellakin löytyi, linjoilla oli 290 kuulijaa.
Paljon on kuluneeseen vuoteen mahtunut tuberkuloositietouden lisäämiseksi tehtyä työtä – tiedottamista, viestintää, kouluttamista, webinaareja ja mukavia kohtaamisia. Haluan kiittää kaikkia tiimiläisiä, koulutuksiin osallistujia, luennoitsijoita, hoitotyön ammattilaisia ja kaikkia tuberkuloosista kiinnostuneita ihmisiä kuluneesta vuodesta, ja toivottaa lämminhenkistä ja tunnelmallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2025 – nähdään taas ensi vuonna koulutuksissa ja tapahtumissa!
Laitathan kalenteriisi varausmerkinnän vuoden tärkeimpään tuberkuloositapahtumaan 5.5.2025. Käy katsomassa myös muut Filhan järjestämät koulutukset vuodelle 2025 koulutuskalenteristamme ja tule kouluttautumaan!
Joulumielellä kirjoittanut Marianne Helander, TtM, hankevastaava Filha ry
Näkökulmia keuhkoterveyteen –blogissa julkaistaan Filhan asiantuntijoiden sekä yhteistyökumppaneiden ajankohtaisia kirjoituksia keuhkoterveyden kysymyksistä.