Minua alkaa ärsyttää jo viikkoa etukäteen, kun tiedän että taas siirretään kelloja. Iltaihmiselle niin kuin minä olen, ei syksyinen siirto tunnu niin pahalta kuin keväisin, mutta valon katoaminen työpäivän jälkeiseltä vapaa-ajalta saa minut ennemmin käpertymään viltin alle villasukat jalassa, sen sijaan että kävisin reippaalla kävelyllä. Unilääketieteeseen perehtyneenä tiedän, että lisääntynyt valoisa aika aamuisin auttaa paremmin heräämään ja ohjaa oikeaan vuorokausirytmiin, mutta oman aktiivisimman aikani täyttää tästedes taas muutaman kuukauden ajan silkka pimeys.
Kuka voisi kellot seisauttaa?
Eilen sunnuntaina siirryttiin taas normaaliaikaan, eli talviaikaan siirtämällä kelloa tunti taaksepäin. Alun perin kesäaika otettiin käyttöön, jotta ihmiset voisivat hyödyntää päivän valoisan ajan paremmin. Tai itse asiassa ensimmäinen ajatus kellojen siirrosta lähti eräältä perhosten keräilijältä, joka ei enää iltaisin nähnyt pyydystää näitä lempiluontokappaleitaan, mutta sittemmin lobbaus tehokkaammasta työajasta sai noin 70 valtiota mukaan kellojen siirtoon. Tällainen ajatusmalli tehokkuuden maksimoinnista ja toimintojen tehostamisesta tuntuu kieltämättä edelleen kovin tutulta terveydenhuollonkin kentällä.
Kellojen siirrolla on ajateltu säästettävän myös energiaa, kun energiasyöpöt työtunnit ajoitetaan mahdollisimman pitkälti valoisiin tunteihin ja valaistuksen tarve vähenee. Nykyiseen ajatusmalliimme ja maapallon kantokykyä ajatellen energiansäästö kuulostaakin oikein hyvältä, mutta tutkimukset ovat valitettavasti osoittaneet, että globaalisti kellojen siirrolla ei ole juurikaan vaikutusta energiankulutukseen. Lisäksi kellojen siirrolla on selvä negatiivinen vaikutus ihmisten terveyteen, erityisesti siirryttäessä kesäaikaan, jolloin nukkumaan pitäisi pystyä menemään tuntia totuttua aikaisemmin ja myös heräämään tuntia aiemmin. Tällöin esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksiin kuolleisuus kasvaa selvästi muutamana päivänä kesäaikaan siirtymisen jälkeen.
Kellojen siirrolla ei siis saada säästettyä energiaa, ihmisten terveys kärsii ja tehokkuuden maksimointikin sujuu nykyisin ihan mainiosti ilman päivänvaloa, joten miksi ihmeessä tätä vielä jatketaan?
Vuonna 2018 järjestettiin EU-alueella laaja kysely, jossa kansalaisten, elinkeinoelämän sekä muiden sidosryhmien mielipidettä kellojen siirrosta kartoitettiin. Tuolloin 84 % vastaajista kannatti siirtelystä luopumista ja viimeisen kerran kelloja piti siirtää vuonna 2021. Hanke on kuitenkin pysähtynyt koronaseinään ja osassa EU:n jäsenmaista kansallinen käsittely on edelleen kesken, hidastaen myös muiden EU-valtioiden luopumista kellojen siirrosta.
Suomessa päätettiin marraskuussa 2022 odotella muiden Pohjoismaiden sekä Baltian maiden päätöstä tulevasta pysyvästä ajasta ja todennäköisesti siirtyä samaan aikavyöhykkeeseen. VTT:n perusteellisten laskelmien mukaan kysymys siitä, jääkö Suomeen talvi- vai kesäaika, on puhtaasti poliittinen. Ensimmäisessä vaihtoehdossa saadaan lisää valoa aamuun ja jälkimmäisessä iltaan, mutta valon kokonaismäärällä ei ole merkitsevää eroa.
Unen asiantuntijat kannattavat talviaikaan jäämistä aamuvalon ja vuorokausirytmin ylläpitämisen perusteella, mutta oma iltasieluni toivoisi salaa kesäaikaa, jolloin oma elämänlaatuni voisi parantua iltavalon ollessa pisin mahdollinen muutenkin synkässä marraskuussa. Kesäaikaa kannattavat ovatkin nostaneet esille myös kansanterveydelliset vaikutukset, eli ihmisten vapaa-ajalla tapahtuvan liikkumisen ja sosiaaliset suhteet, ja korostavat sitä, ettei optimoitaisi työajan vireyttä vapaa-ajan kustannuksella.
Unen merkitys keuhkosairauksissa
Hyvän unen pääpilari on säännöllinen päivärytmi ja unenlaatuun vaikuttaakin eniten se, mitä teemme päivällä. Sisäinen keskuskellomme hakee ympäristöstä vihjeitä, jonka mukaan se säätää vireystilaamme ja elimistön sisäisiä signaaleja. Tärkeimpiä tällaisia vihjeitä ovat auringonvalo, liikunta ja syöminen. Kun heräämme aina samaan aikaan, syömme aamupalan ja lähdemme töihin, on se merkki keskuskellollemme, että tästä se päivä taas alkaa. Tunninkin heitto tässä koneistossa on paljon, kuten varmasti monet ovat näin kellojen siirron yhteydessä huomanneet ja se altistaa unen häiriintymiselle.
Unella ja hengittämisellä on paljon yhteistä. Kumpikin on automaattinen elimistön toiminto, jonka olemassaoloa ei yleensä huomioi ennen kuin ongelmia ilmenee. Uni, kuten hengityskin, on myös hyvin herkästi ympäristötekijöihin reagoivaa. Sekä fyysinen että psyykkinen stressi muuttaa untamme ja hengitystämme ja vaikutus elimistöön on kokonaisvaltainen.
Uskallanpa väittää, että sinäkin lukija, olet jossain vaiheessa elämääsi kärsinyt jonkinlaisesta univaikeudesta. Ohimenevä unettomuus löytää meidät jokaisen -yleensä johonkin poikkeavaan elämäntilanteeseen liittyen. Unessa hengityksemme on heikoimmillaan, sillä emme pysty tietoisesti syventämään tai muuttamaan sen rytmiä, vaan asiat tapahtuvat omalla painollaan, elimistön sisäisten signaalien avulla. Tämän heikkouden vuoksi usein hengityssairaudetkin ilmoittelevat itsestään ensimmäisenä öiseen aikaan: astmaa sairastavilla yöllinen yskä on hyvin tyypillinen oire, ja uniapneassa hengityksen yöllinen säätely ei riitä pitämään ilmateitä auki kuten hereillä ollessa.
Huonosti nukuttu yö vaikuttaa koko elimistöön ja mahdollisesti myös hengityssairauteen heikentävästi. Tämän vuoksi unesta huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää ja hengityssairauksia sairastavien tulisi erityisesti näin kellojen siirron aikana yrittää huolehtia siitä, että unta tulee riittävästi, mutta myös siitä, ettei jäisi viltin alle pesimään joka ilta, vaan yrittäisi huolehtia keuhkoterveydestä myös liikkumalla.
Helpommin sanottu kuin tehty, eikö vaan? Itse luultavasti murjotan kellojen siirron jälkeen noin viikon, kunnes elimistö vääjäämättä tottuu uuteen rytmiin, arki asettuu taas mallilleen ja koko siirtoasia unohtuu. Kunnes keväällä kelloja taas siirretään.
Asiantuntijaylilääkäri Miia Aro, Filha ry
Näkökulmia keuhkoterveyteen –blogissa julkaistaan Filhan asiantuntijoiden sekä yhteistyökumppaneiden ajankohtaisia kirjoituksia keuhkoterveyden kysymyksistä.